Menolippu Nikosiaan: Lopun Alkua!

Hyvää kesäistä perjantaita!

Blogittaminen on jäänyt vähän kaiken muun hosumisen ja reissaamisen takia vähemmälle, ja viimeisestä blogistahan on jo yli kuukausi! Jotta en kirjoita valtaisaa romaania tähän, pysyttelen kohokohdissa ja yleisessä menossa. Pitkä tästä tulee silti, mutta hyviä tarinoita. Aika se vaan kuluu liian nopeasti. Surullista. Kuukausi on ollut hyvin tapahtumarikas; Paljon biitsillä pelailua, paljon seikkailuja ympäri tätä pientä saarta. Paljon kekkereitä ja hyvin paljon totaalisen mahtavia ihmisiä. Jään kaipaamaan kaikkia, joitan henkilöitä hyvinkin paljon. Mutta asiaan, ettei mene liian tunteelliseksi!

Eräs hienoista reissuista suuntautui Kyproksen pohjoispuolelle. Vuokrasimme porukalla neljä autoa, ja starttasimme Road Tripin. Jostain ihmeen syystä kuskin rooli napsahti meikäläiselle, ja edellisenä iltana oltiin normaaliin tapaan juhlittu aamun tunneille asti. Siinä sitten pienessä koistisessa luulen hyppääväni rattiin, mutta päädynkin apukuljettajan paikalle. Aivan. Päinvastainen liikenne, joten uusi yritys ja mies rattiin. Nikosian sokkeloisilla kaduilla, krapulassa, päinvastaisessa liikenteessä ajaminen ei ollut alkuun herkkua, mutta vanhana ups-kuskina pääsin jyvälle tarpeeksi nopeasti. Ensiksi suuntasimme nokat kohti Famagustaa. Kaupunki on siitä hyvin jännittävä, että suuri osa tästä, aikoinaan jopa Ibizaan verrattavissa olevasta välimeren helmestä, on kiellettyä aluetta. Vuonna 1974 turkkilaisten invaasion seurauksena Turkin sotilaat ajoivat kaikki ihmiset ulos hotelleista, rannoilta ja koko kaupungista. kaiken lisäksi oli suurin turistisesonki meneillään, ja turisteilla oli kaksi (2!!) tuntia aikaa poistua paikalta. Miltei 40 vuotta tämä Famagustan aavekaupunki, Varosha, on ollut autiona. Ainoastaan harvoilla Turkin sotilailla sekä YK:n rauhanturvajoukoilla on lupa mennä Varoshaan aitojen sisäpuolelle. Rajalta katselimme näitä hylättyjä hotelleja. Samaan aikaan hyvin karmivaa ja mielenkiintoista. Suosittelen käymään! Kuviahan ei saa sieltä ottaa, mutta katsotaan joudunko sotaoikeuteen jos täällä pari kuvaa julkaisen. Bad ass.

Famagustasta suuntasimme Golden Beachille. Ranta oli täysin autio ja olimme siellä auringonlaskuun saakka. Ranta on kilometrien mittainen ja uskomattoman kaunis. Dyyniä, hiekkaa, aaltoja. Hyvin tunnelmallista. Palaan vielä myöhemmin blogissa tähän biitsiin. Golden beachilta suuntasimme nokat kohti Kyreniaa, josta olimme varanneet hotellin. Jan kokkasi pöydän antimet koko 16-henkiselle konkkaronkalle, ja sai viimeistään tällöin Master Chef -tittelin, sen verran hyvät Spagetti Bologneset oli! Hotellilla vietimme iltaa aamun tunneille asti, tottakai, ja aamulla suuntasimme tutustumaan erääseen keskiaikaiseen linnaan. Tuhansia rappusia tuhannen väsyneenä. Oli kyllä silti sen arvoista! Lisäksi löysimme erittäin hienon rannan, joka oli kuin paratiisi. Riippumattoja, kirkasta vettä ja huikea sää; kaikkea mitä sunnuntaipäivälle voi toivoa.

Tämä viikko on ollut jo paluuta arkeen, öisiä esseiden viimeistelyjä viimetinkaan, sekä presentaatioiden valmisteluja. Joka päivä koulussa väsyneenä, parin tunnin unilla pitämään presentaatiota. Syy, miksi esseet ja presentaatiot jäi viimetinkaan, oli parin viikon lomat. Näistä lomapäivistä vietin Nikosiassa kolme tai neljä päivää. Eipä jäänyt

Viisaus palaa.

aikaa tehdä esseitä!

Ensimmäiset lomapäivät alkoivat, kun suuntasimme katsomaan Janin ja Anthonyn kanssa erään Kyproslaisen ystävämme DJ-keikkaa pieneen baariin. Piti ottaa "vaan pari", ja mennä takaisin kotiin lepäämään. Noh, tästä baarista lähdimme suht koht ajoissa, suurinpiirtein yhden aikoihin. Valitettavasti matkanvarrella kotiin on kuuluisa Ithaki. Oli torstai, ja mietimme pitkään, miksi siellä kuulostaisi olevan huikeat pirskeet. Tietenkin piti mennä katsomaan mikä meininki, ja tupa oli täpötäynnä! Siellä tuttu baarimikkomme tarjosi talonpuolesta parit shotit, ja taisimme parit oluetkin ottaa ihan vaan muodon vuoksi. Lisäksi selvisi, että Ithakissa on torstaisin "homoilta", ja se selittikin jo pitkälti paikan hieman opiskelijabileistä poikkeavan tunnelman. Mutta meno oli kuitenkin hyvä! Ithakista lähdimme kotia kohti, mutta matkalla huomasimmekin paikalliselta koululta kantautuvan mölyn. Siellä oli meneillään jonkinsortin Abi-juhla, sillä lukion kolmasluokkalaiset polttivat pihalla kirjoja, joivat ja tanssivat. Huikeita kavereita kaikenkaikkiaan, tuli omat abiturientti ajat mieleen. Paljon muistoja! Hetken aikaa heidän menoaan katseltuamme painelimme kotiin unelle.

Vastaanottokomitea

Lomaviikkojen odotetuin asia, Joelin ja Jukkiksen saapuminen, tapahtui maanantai-tiistai yönä. Lähdimme jo etukäteen sunnuntaina 15 henkisellä vastaanottokomitealla Ayia Napaan. Siitä alkoi viikon mittainen bileputki. Aivan hillitön meininki. Ensimmäisenä yönä kannoin 90-kiloisen Tsekkiläisen Pavelin hotellille, koska kaiffari oli juonut kävelykykynsä. Seuraavana yönä saapuivat Suomen sankarit. Ilmeisesti meillä on Jukkiksen kanssa jokin ihmeellinen kyky päätyä sairaalaan. Porukalla kun juotimme sambukaa suoraan pullosta herran kurkkuun, päätyi Jukkanen teille tietämättömille. Viiden aikaan yöllä kyselimme tämän sankarin perään, ja eräs veli venäläinen osasi kertoa Mikki Hiiri -paitaisen miehen nukkuneen kadulla ja tämän seurauksena päätyneen lanssin kyytiin. Noh, Herra Hakalan ja Lundin kanssa otettiin ensimmäinen mittari lennosta ja suorinta tietä lähimpään sairaalaan. Siellähän herra Eronen onnellisena pötkötti. Tosin vihastui meikäläiselle, kun ehdotin kotiin lähtemistä. Oli ilmeisen hyvä sänky ottaa unta. Päätimme painua unelle Janin kanssa, ja Hakala jäi selvittelemään Jukkasen kohtaloa. Aamulla herran sydänkäyrätkin näyttivät ilmeisen normaalilta ja herra päästettiinkin lähtemään sairaalasta. Privaattihuoneen lasku oli vaatimattomat 400e. Oisivat ees tsekanneet maksa-arvot.

Pekka poseeraa

Tiistaina päivä jatkui Cape Grekon maisemissa. 13-metrin hypyt mereen olivat omiaan tappamaan piilevän krapulan. Illemmalla ralli jatkui taas, mutta onneksi ilman sairaalaa. Keskiviikkona pidimme suuret vappupirskeet Nikosiassa, Erasmus Housesamme. Omatekemät simat (=kiljut) olivat rapian viikon verran muhineet, ja lopputulos oli oikein mukava. Tsekkimme päätyi sänkyyn jo yhdentoista aikoihin illalla, koska
veti simaa ku sieni. ESA Cyprus, rakas opiskelija järjestömme tarjosi viinaksia Ithakista niin paljon, että jotain jämiä on edelleen jäljellä. Lisäksi Hakalan vääntämät salmarit ja fisut on miltei koskemattomia. Ei mene kaupaksi edes meikäläiselle! Palasimme vasta perjantaiksi Ayia Napaan biitsille. Matka taittui taksilla, koska myöhästyimme bussista. Päivä biitsillä ja illalla taas Napan yöhön. Tapasimme ruotsalaisen baarityöntekijän, joka vietti vapaapäivää. Kaveri innostui Jukkasen ja Hakalan sekoiluista niin paljon, että lyöttäytyi seuraan. Tarjosi henkilökunta alennuksilla koko illan ja kiersimme varmaan jokaisen Ayia Napan juottolan yhdessä yössä. Jukkanen jäi hotellille unelle kuuden kieppeillä, mutta minä ja Herra H päätimme lähteä Nissi Beachille hyppimään alasti kielekkeeltä mereen. Huikea idea. Kahdeksan maissa aamulla auringonnoustessa, päätimme ottaa yöunet taivasalla. Hakala otti itelleen nätit rusketusraidat; oli hyvä idea pitää käden mahan päällä!

Nokoset Herra H:n kanssa Nissi Beachilla

Lauantaina palasimme yöksi Nikosiaan rauhoittumaan, sillä piti antaa tomun laskeutua Panthea hotellissa. Siellä kun ei olisi saanut ylimääräsisiä yöpyä ja aiheutimme kai pientä pahennusta. Sunnuntaina lähdimme poikain kanssa käymään vielä Kyreniassa, ja sen jälkeen toivotin heille hyvää kotimatkaa. Meikäläisen oli jäätävä yöksi Nikosiaan, sillä en halunnut missata kevään suurimpia bileitä Guabassa. Lisään blogin loppuun linkit videoon bileistä, niin tiedätte miksi en halunnut missata sitä reissua! Sitä ei voi sanoin kuvata.

Mustalaisleiri Golden Beachilla

Tiistaina palauduimme Guabasta. Keskiviikkona oli Camping -reissun vuoro. Pari telttaa, makuupusseja, vilttejä, ruokaa ja juomaa ja rakkaita ihmisiä! Suuntasimme 11-henkisellä porukalla Golden Beachille ja pistimme leirin pystyyn. Aivan uskomaton ilta. Uimme, pykäsimme vanhanliiton leirinotskin (josta otan kunnian itselleni ja Soumen Pulustusvoimille), söimme ja joimme aamuun asti. Seuraavan päivän otimme rennosti beachillä, vaikka sää ei ollut ihan täydellinen. Kuitenkin parempi kuin Nikosiassa, jossa riehui voimakas ukkonen ja rakeita satoi kun Suomessa konsanaan.

Perjantaina piti jälleen lähteä Ayia Napaan, sillä oli aika ESA:n järjestämälle Ayia Napan reissulle. Kahden päivän ja yön bilettämisen seurauksena sunnuntaiaamuna kertasimme yön saldoa. Kahdella henkilöllä tatuoinnit (tähti tatuointeja, toisella jalassa ja toisella alavatsassa), sekä kolmella henkilöllä nänniläväri. Super Juice teki tehtävänsä!

Tällä viikolla on siis keskitytty tekemään yötä myöten esseitä; verta, hikeä ja kyyneleitä, pelonsekaisia tunteita ja hajoamisen hetkiä. Sitä kuitenkin helpotti tieto siitä, että en ole yksin ongelmani kanssa. Moni muukin päätti viettää lomat viettäen ikimuistoisia hetkiä. Oli se sitten päätymistä sairaalaan, hyppyjä mereen, ympäri saarta matkustamista, visiittejä muihin maihin tai vain viettämistä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Se oli sen arvoista, ja tulen varmasti aina muistamaan nämä viikot, nämä kuukaudet!

Lopputekstinä vielä tarina puhelimestani, jonka kadotin kolme ja puoli kuukautta sitten. Tarinan katoamisesta voitte lukea tekstistä "Kippis, Santé & Cheers!". Jokatapauksessa, sain tämän puhelimen takaisin. Puhelimen takaisin saanti vaati paljon tuuria, päättelykykyä ja hyviä ystäviä; Ensin jostain syystä puhelin alkoi lataamaan kuvia Skydriveen (Luurini lataa kaikki kuvat sinne automaattisesti, varmuuskopioiksi tai jotain vastaavaa) Siellä oli sitten monia kuvia perheestä yms, mutta ei kuvaa itse puhelimen "haltijasta". Kuitenkin oli eräs selkeä kuva taksista, jossa näkyi myös sen rekisterikilpi. Keskiviikkona Ithakissa kerroin tarinaa ihmisille näistä kuvista. Kuin ihmeen kaupalla, sama taksi kaartoi Ithakin pihaan. Menimme auton sisään, ja vartoimme kuskia. Kuski ilmestyi paikalle, ja aloimme kuulustella kaveria. Selvisi, että hän ei ollut "varas", mutta tarjoutui auttamaan. Menimme taksitolpalle, ja vertailimme kuvia taksikuskien kanssa. He päättelivät eräästä kuvasta, jossa näkyi osa ratista ja miehen kengät, että kysessä on Mersu ja suht nuori kaveri. Toisessa kuvassa, joka oli otettu auton sisältä, näkyi valkoinen peili. Miehet päättelivät tästä, että kyseessä on suht nuori kaveri, valkoisella uudehkolla mersulla, ja hän luultavasti on taksikuski. Lisäksi kuvat perheestä antoivat osviittaa miehen henkilöllisyyteen. Kuskit kertoivat, että saattavat tietää kellä puhelin ehkä on. Sain nimen ylös, ja soiteltiin eri taksiyhtiöitä läpi yrittäen saada kaveria kiinni. Lopulta

Jälleennäkemisen riemu!

selvisi, että kaveri ei ollut sillä hetkellä töissä. Eilen torstaina tämä avulias taksikuski soitti minulle, ja osasi kertoa puhelinnumeron, josta tavoittaa tämän "epäillyn". Suomen pelin jälkeen soitimme numeroon, ja siellä vastasi "epäilty". Nimi täsmäsi, mutta hän ei osannut puhua englantia. Onneksi eräs Kypriootti ystäväni oli käymässä, ja annoin hänelle puhelimen ja kerroin mistä kysymys. Selvisi, että "epäilty" oli löytänyt puhelimen autostaan. Hän oli soittanut meikäläiselle ambulanssin, ja siinä rytäkässä puhelin oli ilmeisesti tippunut hänen autoon, josta löysi sen pari päivää myöhemmin. Sovittiin treffit tälle aamulle, ja sain puhelimeni takaisin täysin ehjänä. Jouduin muutaman kympin heittämään kaverille.

Sellaista blogia tällä kertaa, toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti! Nyt viimeisiä viikkoja viedään joidenkin osalta, haikeita hyvästejä jätetään. Ensi viikon tehtävänä on viettää mahdollisimman paljon aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa. Meikäläisen reissua on kuitenkin vielä rapia kuukausi jäljellä. Ystäväni Samuli saapuu kesäkuun alussa, ja silloin on takuuvarmat tapahtumarikkaat ja unohtumattomat pari viikkoa edessä. En kuitenkaan halua vielä ajatella reissun loppumista. Ajattelen mielummin Herrojen Erosen ja Hakalan tavoin: "Kuluu muttei lopu!"

Br, JS ;) ps. video Guabasta: http://www.youtube.com/watch?v=KZ1C5fnFoHg (Muistakaa HD!)